Ähtärin Golfilla on kiehtova historia, sillä sen yhteisö ja kenttä ovat saaneet alkunsa golfia rakastavien ähtäriläisten opettajien sekä muun yhteisön toimesta. Näin syntyi Ähtärin Golf ry vuonna 1989 ja ensimmäiset 9-reikää aivan matkailualueen ja eläintarhan kupeeseen. Vuonna 2014 vanhan ‘’Mini-Suomen’’ alueelle rakennettiin takaysi, jonka myötä kenttä tuli täysimittaiseksi. Etu- ja takaysi ovat luonteeltaan täysin erilaiset, kuitenkin täydentäen soljuvasti toinen toisiaan ja tehden Ähtärin kentästä monipuolisen pelikokemuksen.
Etuysi on tehty niemeen, jonka väyliltä aukeaa upeat järvimaisemat. Tästä huolimatta etuysillä riittää tilaa ja siellä voi huoletta napata draiverin käteen. Takaysi puolestaan pitää sisällään kapeita haastavia väyliä, joka vaatii pelaajaltaan tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.
Resort ajattelu on Ähtäri Golfissa hyvin vahvaa, eikä ihme, sillä yhä edelleen golfkenttä on osa matkailualuetta ja esimerkiksi kuuluisa Pandatalo sijaitsee vain kilometrin päässä kentästä. Ähtärin Golf on siten täydellinen kohde esimerkiksi perheille, sillä jokaiselle löytyy jotain. Golffarit pääsevät pelaamaan ja elämyksistä kiinnostuneet voivat valita laajasta valikoimasta (mm. eläinpuisto kierros, sup-lautailu, melonta, retkeily, tennis) tekemisen päivän fiiliksen mukaan. Myös majoitusvaihtoehtoja riittää laidasta laitaan. Muutaman sadan metrin päässä ykköstiiltä löytyy upea viiden tähden hotelli. Luksusta kaipaaville lomailijoille löytyy tämän lisäksi lumoavia huviloita. Hotelli Mesikämmen, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä eläinpuiston sisäänkäynnistä, on puolestaan täydellinen perheille. Hauska lisä on se, että vieraspelaajien green fee sisältää Mesikämmen kylpylän käytön, jonne jokainen vieraspelaaja pääsee halutessaan kierroksen jälkeen rentoutumaan.
Tämän ehkäpä hieman unohdetun helmen vahvuuksiin lukeutuu lisäksi peliaikojen saatavuus. Vieraspelaaja voi heinäkuun kahta kiireisintä viikkoa lukuunottamatta melkeinpä sanella itse, mihin aikaan hän seuraavana päivänä haluaa pelaamaan. Toisena erinomaisena lisänä on se, että viime vuosina kenttä on ollut aivan upeassa kunnossa.
Osake on Ykkönen
Ähtärin Golfissa on pieni ja tiivis osakkaiden yhteisö, joka pitää sisällään noin parisataa osakasta. Pelioikeudet sekä yhtiövastike ovat hyvin edullisia ja Ähtärin Golf onkin ollut vuosi vuoden jälkeen Suomen halvin pysyvän pelaajan kenttä. Kuten monella muullakin kentällä, paineita toki olisi kasvattaa vastikkeita sekä green feetä, jotta kenttää pystyttäisiin hoitamaan halutulla laadukkaalla tasolla sekä kehittämään edelleen, mutta strategisena kulmakivenä on silti pysyä osakkaille Suomen edullisimpana 18-reikäisenä kenttänä.
Osakaspelaamista tukevat edullisen hinnan lisäksi se, että osakkaat saavat useita pelaamiseen liittyviä etuja. Ähtärin Golf lukeutuu Kultakorttikenttiin, joten osakkaat voivat halutessaan ostaa (175€) Kultakortin, jonka myötä he pääsevät seitsemän kertaa pelaamaan kullekin Kultakorttikentälle veloituksetta. Tämän lisäksi osakkaat saavat huomattavia etuja myös muille yhteistyökentille, rangelle, golfauton vuokraukseen, omiin kilpailumaksuihin sekä mm. klubin kahvilaan.
Ähtärin Golfin yhtiö on halunnut rakentaa yhtiöjärjestyksensä siten, että yhtiö voi tietyin ehdoin lunastaa osakkaalta osakkeen vastaan. Tämä varmistaa sen, ettei osake jää mm. ikääntyneiden tai sairastuneiden pelaajien taakaksi, vaan osakkeesta pääsee myös eroon. Toki osakekauppa on myös Ähtärissä vilkastunut, joka edesauttaa tilannetta, että osakkeet olisivat säännöllisesti aktiivipelaajien käytössä. Tiivis ja lämminhenkinen osakkaiden yhteisö on aikanaan mahdollistanut kentän kehittymisen ja ylläpitää yhä edelleen Ähtärissä sen golfyhteisön elinvoimaisuutta, ja siksi osake on Ähtärin Golfissa ykkönen.
