Alastaro Golf on kiinnostava tuttavuus Länsirannikon kentistä. Kosti Kurosen suunnittelema kenttä rakennettiin Virttaankankaan harjumaisemaan helppohoitoiselle hiekka-alustalle. Rakennustyöt sujuivat nopeasti, sillä työt aloitettiin alkuvuodesta 2006, viheriöt ja väylät kylvettiin jo saman vuoden syksyllä ja kenttä avattiin 18-reikäisenä elokuussa 2007. Alastaro on nykyisin osa 15 000 asukkaan Loimaata Varsinais-Suomen maakunnassa. Pk-seudulta Alastarolle ajaa reilussa kahdessa tunnissa, Turusta alle tunnin. Lähistöllä sijaitsee monien tunnistama Alastaron moottorirata.
Suomen pisin
Alastaron Golfkenttää on sanottu Suomen pisimmäksi, tuleehan sille mittaa takatiiltä peräti 6685 metriä. Hiekkapohjainen kenttä antaa kuitenkin hyvät rullit, joten todellisuudessa pituus ei ole ongelma Ja mikä pakko sitä on sieltä takaa pelata? Ei ole pakko mutta saa. Ja varsinkin sateisina kesinä kenttä on aina pelikunnossa. Kentän nimikkoväylä on ysi, sisämaan links-tyylisenä. Takatiiltä pelattuna tämä par 4 -väylä on 400 metriä pitkä. Avaus lyödään väylän vasempaa reunaa pitkin bunkkerin yli, jolloin kakkoslyöntiä pääsee yrittämään päälle. Se lyödään vuorostaan ylämäkeen, joten lisää mailaa lyöntiin. Korotettu greeni on erityisesti vasemmalta puolen bunkkeroitu.
Maisemaltaan kenttä on harjuista mäntymetsää, jonka aluskasvillisuutena on kuivuudessa viihtyvää kanervaa. Kenttäalueen vierestä voi bongata jääkauden muokkaaman pehmeähiekkaisen supan, jonka rannat ovat erittäin herkät eroosiolle. Kankaanjärveksi nimetty suppa on erittäin harvinainen nähtävyys, keidas keskellä kuumaa kangasta. Kankaanjärvi on noin 15 metriä matalammalla kuin muu ympäristö.
Osake on ykkönen
Alastaro on niitä harvoja kenttiä, joissa omistaminen ja pelaaminen on eriytetty yhtiöjärjestyksessä alusta alkaen. Eli ellet pelaa osakkeesi antamalla pelioikeudella, et myöskään maksa vastiketta. Suuntaus, johon monet kentät tänä päivänä ovat matkalla. Osakkeen omistamisen riskittömyys merkitsee myös sitä, että niillä tehdään kauppaa. Nykyinen golfbuumi tulee lähivuosina näkymään myös asutuskeskusten ulkopuolella olevilla kentillä, kuten Alastaro Golfissa. Kentällä on kolme osakesarjaa, joista A-osakkeella on yksi pelioikeus ja sen hoitovastike on 2022 kaudella 550 euroa. Taustavaikuttajien toimesta Alastaro Golfissa on viime vuosina tehty ratkaisuja, joilla osakkeiden määrää on aktiivisesti rajoitettu. Eli niitä ei enää ole ns. vapailla markkinoilla saatavissa. Tehdyillä toimilla osakkeen arvo on nyt markkinoiden mukainen. Kentän osakkaat saavat vuosittain ladattavalle osakekortille erinomaisia etuja ja osakepelaamisen kiinnostus on selvässä kasvussa.
Kommentit
15 000 asukkaan Loimaa tuo kentälle ne potentiaalisimmat asiakkaat. Myös vieraspelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita ruuhkattomille kierroksille. Viime vuonna kentällä pelattiin 23 000 kierrosta, eli peliaikoja löytyy. Hinnoittelunkin perusteella kentälle kannattaisi ajaa hieman kauempaakin – vink, vink! A-osakkeen hoitovastike on vain 550 euroa. Vuokrapelioikeus 700 euroa (jäsenille) aina pelikunnossa olevasta 18-reikäisestä kentästä on todella edullinen. Arki green fee maksaa 40 euroa, viikonloppuna 50 euroa. Aamu- ja ilta green fee on vain 30 euroa. Henkilökohtaisella 10-kortilla kierroksen hinnaksi tulee vain 30 euroa. Edullista majoitusta löytyy alueelta, joten siellä voi vieraspelaajana viipyä pidempäänkin. Tänne voi tulla muutoinkin kuin hyvän sään aikana.
