Moni golffari ei välttämättä edes tiedä, että Viipurin Golf on yksi Suomen vanhimmista golfseuroista. Perinteikkäällä yli 80-vuotiaalla Viipurin Golfilla on kaksi erilaista, toisiaan täydellisesti täydentävää kenttää. Saimaan saaresta löytyy palkittu ja kauneudestaan tunnettu 18-reikäinen Etelä-Saimaa Golf, jonka upeista näköaloista sekä haastavista ja monipuolisista väylistä jokaiselta kentän pelanneelta golffarilta löytyy varmasti mielipide. Lappeenrannan keskustassa puolestaan sijaitsee 9-reikäinen puistokenttä, Kahilanniemi, josta löytyy mm. ainutlaatuinen vesirange. Kyllä, palloja lyödään Saimaaseen ja kohteina toimivat kelluvat viheriöt.
Viipurin Golfissa vallitsee välitön ja rento tunnelma, joka toivottaa vieraspelaajatkin samantien osaksi lämminhenkistä yhteisöä. Etelä-Saimaa Golfin klubitalon terassilla istuessa ja perisuomalaisia järvimaisemia katsellessa on helppo rauhoittua hektisen arjen kiireiltä ja nauttia hetkestä. Kentälle mentäessä kenttä saattaa kuitenkin ajoittain nostattaa lomalaistenkin stressitasoja, sillä vesi on mukana pelissä lähes jokaisella väylällä, korostaen pelistrategian merkitystä. Onneksi lähes jokainen väylä saa aikaan myös wow-elämyksen, toinen toistaan upeampien järvimaisemien vuoksi.
Etelä-Saimaa Golfin kentälle on mahdollista tulla myös veneellä. Olemme kuulleet myös huhua, että Viipurin Golfin palvelupäällikön työmatka on taittunut muutamaan otteeseen sup-laudalla, mikä vain korostaa yhteisössä vallitsevaa eteläkarjalaista välitöntä tunnelmaa.
Viipurin Golfin selkeänä vahvuutena ovat sen kaksi erilaista golfkenttää. Kahilanniemen kenttä on perinteinen 9-reikäinen puistokenttä, joka sopii täydellisesti perheille ja aloittelijoille, mutta tarjoaa haasteita myös kokeneemmillekin pelaajille. Kahden kentän, vesirangen sekä Suomen kauneimman golfkentän tittelin lisäksi alueelta löytyy myös historian havinaa, sillä talvisodan jälkeinen Salpalinja kulkee aivan kentän vieressä ja myös kentän alueelta löytyy vanhoja bunkkereita. Tämä golfyhteisö historioineen sekä maisemineen kannattaakin laittaa omalle bucketlistilleen, varsinkin jos et vielä ole kokenut sitä!
Osake on Ykkönen
Etelä-Saimaa Golfin on rakentanut ja sitä ylläpitää Viipurin Golf Oy, jossa Viipurin Golf ry:llä on äänienemmistö. Viipurin Golf Oy on siitä poikkeuksellinen, että yhtiö on alusta asti tarjonnut osakkaille mahdollisuuden passivoida osakkeen, jos sille ei syystä tai toisesta ole ollut käyttöä. Yhä edelleen yhtiön osakkeet toimivat siten, että mikäli osakas ei kaudella halua aktivoida osakkeensa pelioikeutta, voi osakas passivoida osakkeensa, jolloin pelioikeusvastikelaskut hyvitetään ja osakkeiden pelioikeudet asetetaan passiiviseksi kyseisen kauden osalta. Yhtiöllä on tämän jälkeen oikeus vuokrata tällaiseen osakkeeseen kuuluva kauden pelioikeus eteenpäin.
Osakkeen passivointimahdollisuus onkin varmasti yksi merkittävä syy, miksi Viipurin Golfin osakkeiden arvostus ja arvo on viime vuosina lähtenyt kasvuun. Viipurin Golf Oy:ssä on tällä hetkellä 719 osakasta. Osakkaiden hoitovastike on viime kaudella ollut 145€ edullisempi kuin kauden pelioikeus, minkä vuoksi etenkin aktiivisille golffareille osake on hyvinkin järkevä ratkaisu. Tämän lisäksi osakkaat saavat muita etuja mm. ajanvarauksen, rangepallojen sekä yhteistyökenttien greenfee alennusten muodossa. Viipurin Golfissa osake on ykkönen, sillä ilman osakkaiden panosta kenttää ei oltaisi saatu koskaan rakennettua.
Lappeenrannan oma golfhelmi odottaa elämyksen janoisia golfareita kimmeltävän Saimaan rannalla ja toivottaa jokaisen vierailijan lämpimästi tervetulleeksi.